Flunssa pysäytti hetkeksi
Ilmeisesti väsymys ja unettomuus olivatkin merkkejä tulevasta flunssasta. Eilinen meni melkein kokonaan sängyssä kuumehourailun keskellä. Toisaalta pari päivää totaalista koomailua on tehnyt hyvää, sairastelusta huolimatta. Tänään tuntuisi olevan virtaa, mutta yritän silti ottaa rauhallisesti, ettei kuume lähtisi uudelleen nousemaan.
Valitettavasti tämän viikon keikat jäävät nyt väliin. Harmittaa, ehdin jo odottaa niitä. Mutta tuleehan noita.
Ikävä kummittelee
Muuten olo on ollut parempi. On ollut aikaa ajatella. Päässä pyörivät samat ajatukset kuin ensimmäisinä päivinä. Alkoholia ei varsinaisesti ole tehnyt mieli, mutta se on silti jatkuvasti läsnä mielessä.
Havahdun välillä miettimästä: ”Oliko tämä meidän yhteinen matka nyt tässä?” On jo valmiiksi ikävä niitä hetkiä tuon petollisen kaverin kanssa. Päiväkännejä, muutaman päivän rientoja ja krapula-aamuja, joissa väsymyksen keskellä naurettiin vedet silmissä.
Tiedän, että tuo kuulostaa typerältä. Miten voi olla ikävä jotain, mikä on tehnyt niin paljon hallaa? Eihän tästä ole vielä viikkoakaan, kun lopetin. Silti ajatukseni menevät jo paljon pidemmälle. Se pelottaa: ajatus, ettei niitä hetkiä olisi enää koskaan. Ei niinkään se, että niitä ei olisi kuukauteen tai kahteen.
Pitäisi vain malttaa pysyä tässä hetkessä, mennä päivä kerrallaan.
Voisinko sittenkin hallita sitä?
Samalla pelottaa se, ettei alkoholia ole tehnyt mieli ollenkaan. Se saa minut miettimään, että voisinko sittenkin hallita juomistani? Mitä jos joisin vain satunnaisesti? Kerran kuukaudessa? Tai kahdessa?
Uskon, että voisin. Mutta samalla mietin, etsinkö jo nyt syytä taas juoda. Ehkä se onkin juuri sitä. Ehkä minun tekee sittenkin mieli alkoholia. Perkele.
En tiedä.
Mutta nyt takaisin petiin loppuillaksi. Toivon, että huomenna olen jo kokonaan kuumeeton.